keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

München, 1. päivä

Yleensä en lentoasemalla kuvaa, sillä tavallisesti olen siellä väsyneenä - joko liian aikaisesta herätyksestä lähtiessä, tai sitten takaisin tullessa ylenpalttisesta kävelemisestä kohteessa. Nyt kuitenkin olin sen verran hereillä ja pää pystyssä, että kuvasin tuon Helsingin lentoaseman kakkosterminaalin lähtöpuolen katossa roikkuvan lentokoneen.

Saavuttuani hotellille sain mukavana yllätyksenä huoneen heti. Hotelli on hyvällä paikalla keskustassa, reilu sata metriä yllä näkyvästä Marienplatzista. Matkallani prepaid-data -simmiä ostamaan kuljin Uuden raatihuoneen ohi, ja sen edessä oli sortsiherra soittelemassa.

Sankt Paulin kirkossa on 97 metriä korkea kellotorni, jossa on näköalatasanne 45 metrissä. Sinnehän toki piti päästä - mutta jäi vain haaveeksi; kellotorni kun oli remontissa. Kirkko oli sisältä kaunis, joten ei ollut ihan turha käynti.

Oktoberfesteillä Bavaria-kentällä oli aika hiljaista - vielä kun on kolme kuukautta aikaa juhliin - mutta työmiehet näkyivät siellä jotain puuhailevan.

Baijerin kunniahalli - Rumeshalle - ja sen edessä Bavaria-patsas. Patsas vuodelta 1850 on 18,5 metriä korkea, ja sen pään sisällä on pienenpieni näköalatasanne.

Pään sisällä oli kuuma, ja alas palattuani lipunmyyjä sanoi sen olevan todellinen sauna kesähelteillä. Päästä näki ulos muutamasta pienestä reiästä, mutta eivät olleet kummoiset. No, ei maksanut kuin 3,50 euroa.

Kunniahalli (1853) on katettu käytävä, jossa on 48 pylvästä ja 77 kuuluisan baijerilaisen rintakuvat.

Päivä muuttui pilvisestä vielä huonompaan suuntaan. Onneksi sääennuste oli näin aavistellutkin, ja olinkin suunnannut matkani kohti Deutsches Museum Verkehrszentrumia, eli ajoneuvokokoelmaa. Siellä oli mukava pitää sadetta!

Melko väsyneen näköinen lippumies.

Kilpa-autojen luona oli melkoisen väsyneen oloinen lippumies. Kaveri on tainnut odotella kisan alkamista jo melkoisen tovin!

Museossa otin paljon valokuvia, joten tässä vielä yksi: maailman ensimmäinen auto, Benz-Patent-Motorwagen Nr. 1 vuodelta 1886.

Nälkäkin yllätti, mutta onneksi täällä saa kunnon sapuskaa! Terassilla oli aika kylmä, sillä sateen myötä tuuli oli yltynyt ja lämpötila laskenut. Makkaroiden syömisessä minulla ei koskaan mene kauaa, joten en ehtinyt vilustua.

Kävin kuvaamassa muutaman mielenkiintoisen metroaseman. Yllä kuva Candidplatzin asemalta, jossa hieno liukuvärjäys seinissä.

Metrolinja U1:n kuljin päästä päähän, ja Mangfallplatzin pääteasemalta ei ollut suurta tungosta vaunuissa.

Kotikatuni Münchenissä, Tal, on remontissa. Ei kovin kaunis katsoa, ja jalankulkijoilla on ahdasta, mutta onneksi huoneeni on sisäpihan puolella. TripAdvisorin arvostelujen mukaan Tal on vilkas katu, myös öisin, kun taas huoneeseeni ei kuulu kuin kirkonkellojen lyönnit.

Huoneeni on siisti ja tilava, ja se on tyypiltään iso yhden hengen huone. Tässä hotellissa on kaksi pienempää yhden hengen huonekokoa, ja hotellihuoneesta löytyvän hinnaston mukaan listahinnnat ovat pienimmästä suurimpaan 96 e, 117 e ja 136 e vuorokaudessa sisältäen aamiaisen. Onneksi helmikuun alussa Booking.fi:n kautta varatessani hinta oli ihan eri luokkaa, eli melkein puolet listahinnasta.

 

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Museossa oli eri saksalaismerkkien ensimmäisiä autoja enemmänkin, ja kyllä niitä tuli kuvattua eniten. Ovat kyllä symppiksiä!

      Poista

Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua, ja vain omalla nimellä kirjoitetut asialliset ja positiiviset kommentit julkaistaan.