Berliini 2015, 8. päivä

Istuskelen kämäsessä Tegelin lentoaseman C-terminaalissa, ja boardingiin on kaksi tuntia. Väsyttää, ja tuntuu mukavalta olla kohta kotona ja Joona-kollin luona.

Aamulla kävin vielä kuvaamassa kaksi kohdetta, sekä ostamassa sinappikarhun KaDeWe:stä. Oli muuten viimeinen sinappinalle hyllyssä. Parina aikaisempana kertana ovat olleet kokonaan loppu. Tuo sinappi on niin hyvää, että aina kun joku ystäväni on menossa Berliiniin, niin pyydän häntä käymään ostamassa minulle sellaisen jos vasn ehtii.

Toinen tänään kuvaamista kohteista on yllä oleva Schönebergin raatihuone, jonka portailta presidentti John F. Kennedy piti 26.6.1963 Ich bin ein Berliner -puheensa. Raatihuoneen edessä oleva aukio nimettiinkin hänen mukaansa kolme päivää tämän kuoleman jälkeen.

On lentokentällä hinnat. Kun ei saa tuoda turvatarkastuksen läpi vettä, niin pitää ostaa kentältä. Kaupassa sama puolen litran vesipullo oli reilusti alta euton, kentällä 3,40 euroa. Lähentelee jo ryöstöä! Onneksi tein hotellin aamiaisella itselleni eväsleivän, niin ei tarvinnut siitä mitään maksaa.

Berliini 2015, 7. päivä

Tänään on ollut liian lämmin ilma minulle. Hikoilen kuin saunassa, jopa junassa istuessani. Maksimilämpötila varjossa on ollut 33 astetta, ja nyt puoli seitsemän aikaan illalla varjossa oleva läpömittarini näyttää 32,4 astetta. Kyllä vesi on maistunut!

Täällä tulee yllättävän aikaisin pimeää. Oheinen kuva on otettu eilen sunnuntaina noin 21.30; kuvassa portaat Potsdamer Platzilta asematasoa kohden.

Aamun aloitin kohteella, joka on oikeastaan minulle uusi. Olen käynyt kuvaamassa aikasemmin Charlottenburgin linnan kadun puoleisen julkisivun, mutta nyt kiertelen puistossa, ja kuvasin myös linnankin sieltä käsin.

Valtakunnansotaoikeudessa, joka aikanaa sijaitsi yllä olevassa rakennuksessa, tuomittiin 1936-45 yli 260 aseistakieltäytyjää sekä armeijan palveluksessa olevaa vastarintalikkeen jäsentä kuolemaan toiminnastaan Valtakuntaa vastaan.

Bornholmer Strassen aseman luona on 9.11.1989 -päivän muistopaikka. Se oli ensimmäinen rajanylityspaikka, joka avattiin vapaaseen matkustamiseen lännen puolelle.

Wittenaussa on kaksi ilmasuojabunkkeria tyyppiä M500 vuodelta 1941. Yllä toinen niistä. Molemmat ovat nykyisin yritysten käytössä.

Bunkkerien vieressä oli urheiluhalli, jossa toki oma pieni ravintola. Valitettavasti grilli ei ollut vielä päällä, mutta onneksi vessaan pääsi ja olutta sai.

Paitsi rappuset metroasemalla on rakennus myös yleinen vessa. Ei, en tutustunut tähän mukavuuslaitokseeen, vaan syy kuvaamiseen oli sen toimiminen alunperin poliisin liikennetähystystornina.

Hohenzollernplatzin kirkk vuodelta 1933 on näyttävä ja tavanomaisesta poikkeava positiivisella tavalla. Valitettavasti se oli kiinni, enkä päässyt kuvaamaan sisäpuolelta.

Tarkoitus oli kuvata vielä kolme kohdetta, mutta ruuhka oli niin kova, että yhden enää ehdin kuvata. Odotin linja-autoa, jonka piti kulkea 3-7 minuutin välein, yli puoli tuntia. Muutaman pysäkin matelimme eteenpäin, sitten kuljettaja alkoi avata ovia, jos joku halusi hypätä pois. Moottoritieltä tuleva liikenne noin kilometrin päässä aiheutti ruuhkan.

Kävelinpä sitten 1,2 km kohteeseen, ja olin kävellyt jo takaisinpäinkin pari sataa metriä, kun bussini tuli vastaan. (Valitan pikanäpsäyksen laatua.) Tiedän olevani nopea kävelijä, mutta en ennen bussia ole voittanut :D Muutaman ratsastuksessa olevan hevosen ohi olen kyllä kävellyt...

Takaisinpäin tullessani poistin iPadin reittiopasohjelmasta vaihtoehdon linja-auto, ja junilla pääsinkin melko nopeasti Potsdamer Platzille.

 

Berliini 2015, 6. päivä

Aikaisempina päivinä olen valitellut viileyttä ja pilviä. No, nyt on sitten loikka toiseen äärimmäisyyteen: aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta, ja varjossa 30 astetta. Huomiseksi on luvassa vielä pari astetta lisää. Alkaa meikäpoika olla kovilla näillä lämpötiloilla kaupungissa.

Yllä Axel Springer Haus, lehtitalon 68 metriä korkea pääkonttori vuodelta 1966.

Kreuzbergin kaupunginosan Kreuzbergin kukkulan huipulla, 66 m korkeudessa, on Kansallismuistomerkki. Juurelle pieneen lampeen vesi virtaa 24 m korkean putoksen kautta.

Lammen rannalla on veistos Harvinainen saalis. Melkoinen kalamies tuo partasetä.

Kotona karttaan tutustuessani olin löytävinäni kolme kulttuuripanimoa, mutta vain yksi niistä oli sellainen. Toinen oli suljettu ja unohtuneen oloinene, ja tämä kolmas oli muuttunut asuinalueeksi.

Puistossa kuljin tyhjän lasten leikkipaikan ohi. Siellä tämä hippo oli tullut juomaan pienen lammen luo, mutta lampi oli kuivunut lähes kokonaan.

Siistillä pientaloalueella oli koirin jätöksille kakkapussiautomaatti. Muualla Berliinissä en moista ole nähnyt.

Olen jo pitkään halunnut kuvata Tempelhofin lentokenttärakennuksen kiitoratojen puolelta, ja nyt se onnistui, sillä lentoasema on lopettanut toimintansa. Lentokenttäalue on nyt laaja puisto.

Kävellessäni helteessä parikilometristä kiitorataa pitkin paahtavassa helteessä mietin useammankin kerran teon järkevyyttä...

Onneksi kiitotien toisessa päässä oli kioski, josta ostin sämpylän ja oluen. Yksi aurinkovarjo oli ystävällisesti pystytetty nurmelle, ja sen ollessa vapaa hyödynsin armelista aurinkosuojaa. Kenttäalueen tämä pää oli eväsretkeläisten suosiossa, ja osa oli tuonut jopa omat telttakatoksensa mukanaan.

Tällaiset polut lyhentävät kävelymatkaa, ja tarjoavat hyviä paikkoja rakon tyhjennykseen.

Oikotie vei myös erittäin siistin siirtolapuutarhan läpi. Yllättävän vähän oli mökkeilijöitä paikalla, vaikka oli kaunis sunnuntaipäivä.

Uudet kuvauskohteet ovat joka Berliinin-reissulla yhä kauempana toisistaan, ja erilaiset asemat sekä pysäkit tulevat tutuiksi. Tälläkään reissulla en saa kaikkia aikomiani kohteita kuvattua, mutta jääpähän sitten syy tulla Berliiniin taas uudelleen. Tosin en siihen mitään syytä tarvitse - onhan Berliini suosikkikaupunkini!

DDR-museoasunto on auki vain kaksi tuntia viikossa, sunnuntaisin klo 14-16. Se on myös kaukana, n. 15 km keskustasta, ja aivan eri suunnalla kuin missä tänään muuten liikuin. Kun vielä metrolinjalla oli pari asemanväliä remontissa, enkä siitä tiennyt, meni menomatkaan ylimääräiset puoli tuntia. Jouduin palaamaan kolme pysäkinväliä takaisinpäin, vaihtamaan S-junaan, matkaamaan sillä muutaman asemanvälin, ja siirtymään taas alkuperäiselle metrolinjalle. Metrolinjan tynkäosuus ei ollut saanut omaa numeroaan, vaan se oli samalla tunnuksella kuin katkon toisella puolella operoitu osuus.

Kolme huonetta, keittokomeron ja kylpyhuoneen käsittävä 61 neliömetrin suuruinen asunto on samassa alkuperäisasussa kuin valmistuessaan 1986, vaikka koko muu taloyhtiö on kunnostettu. Opas kertoi saksaksi perinpohjaisesti eri esineistä sekä niiden hinnoista, ja minä ymmärsin siitä osan :) Mielenkiintoinen museo, suosittelen lämpimästi!

Asemilla tai niiden välittömässä läheisyydessä on usein Imbissejä. Osa on erilaisten juoppojen suosimia, toiset taas siistejä sekä paikallisten suosiossa. Mr. Richy kuului jälkimmäisiin, ruoka- ja juomavalikoima olivat laajat, ja hinnat halvat. Currywurst 1,80 e, ja 0,5 litran olutpullo 1,30 e. Ravintolahinta samalle oluelle on tyypillisesti 3,50 - 4,50 euroa.

Tämän päivän viimeinen kohde oli SA:n vankilan muistopaikka. Vankila toimi maaliskuusta joulukuuhun 1933 entisen Prussin rautatierykmentin kasarmin kellarissa.

Tässä pidin taukoa laahustaessani Potsdamer Platzin asemalta hotellilleni, ja nautin tuplaespresson. Jalat tuntuvat turvonneen ainakin numeroa suuremmiksi. Aamulla väljensin sandaalieni remmejä, ja illalla tuntui kuin remmit olisivat uponneet nahkaan...

 

Berliini 2015, 5. päivä

 

Päivä alkoi Kolmannen valtakunnan virastotalolla vuodelta 1939. Tai yritin kyllä ensin käydä kuvaamassa pientä ilmasuojabunkkeria, mutta se ulkoilmaelokuvateatterin alueella lukittujen porttien takana, ja matalampi kuin ympäröivät rakennukset, joten se oli hukkareissu.

Märkisches Museumilla oli muutama Berliinin muurin osa, yllä yksi niistä. Ohitin sen matkalla katsomaan Berliinin virallista kaupunkikarhua, Schnutea.

Schnute asuu karhulinnassaan, Bärenzwingerissä. Nyt tuntui lähinnä nukkuvan, sillä karhuneitoa ei näkynyt. Yritin loppuiltapäivästä uudelleen, mutta eipä nallea näkynyt.

Berliini on vesien ympäröimä. Jokea ja kanaaleja pitkin pystyy tekemään ympyräkierroksen, joka kestää n. 4 tuntia. Yllä yksi Spree-joen suluista.

Välillä värikkäämpäähistoriaa. Yllä olevassa 1929 valmistuneessa rakennuksessa on alkujaan ollut juutalaisomisteinen Jonass-tavaratalo, ja vuosina 1942-45 se oli Hitler Jugendin päämaja, 1946-59 DDR:n valtapuolueen SED:n keskuskomitean käytössä ja 1959-89 Marxismis-leninismis -instituuttina.

Yritin käydä katsomassa talojen keskellä olevaa Rykerstrassen synagogaa, mutta se oli suljettu - ja minua puhtellut henkilö sanoi, että on aina suljettu, siis ei-juutalaisilta...

Entisessä Schultheißin panimo on nykyisin Kulttuuripanimo, jossa oluen sijaan tehdään kulttuuria eri muodoissaan.

Huomasin iloiseksi yllätyksekseni mielenkiintoisen - ja ilmaisen - näyttelyn Alltag in der DDR. Vihreä Trabant-matkailuauto oli melkoisen sympaattinen näky.

DDR:stä takaisin Kolmanteen valtakuntaan 1939 valmistuneen asuintalon Wohnanlage Grüne Stadtin kera.

Matkalla huomasin Ernst Thälmannin sosialistisrealisten muistomerkin. Kävellessä kokee tällaisia ihana yllätyksiä - kohteita, jotka kiinnostavat, ja joita ei tiennyt olevan olemassa!

Saksan kommunistisen puolueen puheenjohtajana 1915-1932 toimineella Ernstillä on käsi hieman ujosti taisteluun kehoittavassa nyrkissä. Epäiliköhän ajamaansa asiaa? Vai onko syynä varovaisuuteen se, että Gestapo pidätti hänet 1933, ja hän pysyi vangittuna aina kuolemaansa asti. Thälmann teloitettiin Buchenwaldin keskitysleirillä 1944.

Poikkesin taas yhdessä kirkossa. Zionskirche, jossa 1980-luvulla toimi salainen kirjasto ja paino, oli sisältä melko murheellisessa kunnossa.

Dixiet helpottavat matkalaisen rakon paineiden vähennyksessä.

Berliinin muurin muistopaikalla on rekonstroituna pätkä muuria. Muurihan ei ollut vain yksi aita, vaan kahden betoniaitarakennelman välissä oli ns. kuoleman vyöhyke, jossa yllä näkymä muurin raosta kuvattuna.

Päivän päätteksi ja kevennyksenä aasialaisen kuva toisesta ravintolan sisäänkäynnin vieressä olevasta leijonapatsaasta. Joku ystävällinen ohikulkija oli antanut leijonalle tikkarin.

Berliini 2015, 4. päivä

Aloitan tämän päiväisen kirjoitukseni marmatuksella. Aiheena on pahuksen sää. Viime vuosina lomamatkoillani on ollut sangen kurja sää, pilvistä ja sadekuuroja. Tällä matkalla siihen on voinut lisätä viileyden sekä tuulisuuden.

Eilen tuuli tasaisesti n. 15 m/s, puuskissa sitten enemmän. Tänään on vain "tuullut". Aamulla herätessäni vähän ennen kahdeksaa oli lämpötila alle 14 astetta, ja päivän ylin oli huimat 20,4 astetta. Mistäpä nuo tiedän? No, toki diplomi-insinöörillä on oma ulko- ja sisälämpämittari mukanaan!

Tänään oli tällä reissulla ensimmäinen päivä, jolloin ei satanut. Mutta eipä aurinkokaan itseään esille tuonut. Onneksi ennusteet lupaavat parempaa loppumatkalle.

Tänään oli vuorossa kolme museota tai muistopaikkaa, jossa olin käynyt jo aiemmilla Berliinin-matkoillani. Kaksi niistä liittyi hyvin vahvasti sodan päättymiseen 70 vuotta sitten. Ensimmäisenä Schöneweiden vankityöleiri, jossa Saksan valloittamista maistaan tuoman työvoiman ammattitaitoa käytettiin hyväksi. Työvoimaa arvostettiin niin paljon, että parakkien alla oli pommisuojat. Yksistään Berliinissä oli yli 3.000 vankityöleiriä.

Välillä pitää käydä kirkossa. Tämän katolisen kirkon kansallissosialistit rakensivat vuonna 1939.

Seuraavaksi kävin Saksalais-venäläisessä museossa Karlshorstissa. Museo on entinen pioneerikoulun upseerikerho, ja siellä allekirjoitettiin 9.5.1945 Saksan ehdottoman antautumisen vahvistus. Itse antautuminen oli allekirjoitettu Reimsissä aiemmin, ja se oli astunut voimaan 8.5. ennen puoliyötä keski-Euroopan aikaa.

Olin käynyt museossa jo 2005, jolloin sodan päättymisestä oli tullut kuluneeksi 60 vuotta. Kymmenessä vuodessa museo oli petrannut paljon. Kohteisiin pääsi lähemmäksi, ja nyt tekstitykset olivat saksan ja venäjän lisäksi myös englanniksi, mistä suuri kiitos. Löysin myös tällä reissulla itse pioneerikoulun päärakennuksen. Yllä lasimosaiikki museon ikkunassa, joka esittää Treptowissa olevan neuvostoliittolaisen sotilashautausmaan veistosta.

Päivän kolmas museo oli kahden edellisen lailla ennestään tuttu. Stasi-museossa olin käynyt 2008. Yllä kuva valtionturvallisuuden ministerin virallisesta työhuoneeta, jossa hän otti vastaan vieraita. Sen takana hänellä oli muutama muu huone käytössä kuten lepohuone sekä pieni varsinainen työhuone.

Berliini on yksi valtava rakennustyömaa, josta yllä yksi esimerkki. Vahnaa pois, ja uutta tilalle.

Stasi-museon jälkeen kiersin kuvaamassa Lichtenbergin raatihuonee, joka on tavallista komeampi sellainen.

Päivän päätteksi kuvasin vielä kolme DDR-arkkitehtuurin kohdetta Karl-Marx-Alleen varrelta, josta yllä oleva Kino International olkoon esimerkkinä.

Kierroksen päätteeksi Ein Maß Weißbier ja yhden kaikkien aikojen parhaista dekkarikirjailojoista, Janwillem van der Weteringin kirjan lukemista omassa lokaalissani, Sony Centerin Lindebräun panimoravintolan terassilla.

 

Berliini 2015, 3. päivä

Päivän alotin Kolmannen valtakunnan arkkitehtuurilla. Yksi kohteista oli yllä oleva Genera-Steinhof-Kaserne. Ajattelinhoitaa kuvauksen asiallisesti, joten marssin ensin kuvassa näkyvän vartijan juttusille kysymään, jotta saisinko ottaa kuvan portista. Kysymykset kulkivat virkaportaita ylöspäin, ja neljäs henkilö antoi minulle luvan kuvata tien toiselta puolelta.

Kaukana keskustasta liikkuessa rakon joutuu tyhjentämään välillä takaisin luontoon -hengessä. Kaunista metsää.

Seuraava Kolmanne valtakunnan arkkitehtuurikohde oli entinen Ilmailutekninen akatemia ja ilmasota-akatemia vuodelta 1936. Nykyisin laaja, useita rakennuksia käsittävä alue on sairaala.

Matkani jatkui yhä vain kauemmaksi keskusta, Gatowin lentokentälle, jossa on ilmasotamuseo. Jo edellinen kasarmi oli sekä iPadin OffMaps2-karttaohjelman että Michelinin paperikartan Berliini-karttojen ulkopuolella...

Museo oli laajalla alueella, ja varsinaiset kolme näyttelyrakennusta olivat kaukana toisistaan. Museo ei mielestäni ole yhtä hyvä kuin Prahan sotilasilmailumuseo, jossa vierailin viime vuonna. Sen kokoelma oli laajempi ja parempikuntoinen, kohteissa oli hienosti oheisrekvisiittaa, ja kohteiden selitystekstit olivat myös englanniksi.

Berliini pisti kuitenkin Prahalle paremmaksi kahdella venäläisellä Mil MI-24 -taisteluhelikopterilla, suosikillani. Nato-nimitys kopterille on Hind.

Myös ilmapuolustus oli laajasti esillä.

Kolmitaso-Fokker Dr. I, jolla lentäjä-ässät Hermann Göring ja Manfred von Richthofen taistelivat ensimmäisessä maailmansodassa.

Mikojan-Gureewitsh MiG-29, Nato-nimeltään Fulcrum.

Päivän kuvauskierroksen päätteeksi suuntasin Olympiastadionille, jonka S-juna-asema on yllä olevassa kuvassa.

Olen aikaisemmin käynyt kolme kertaa Berliinin Olympiastadionin ulkopuolella, ja kahdesti kellotornissakin, mutta nyt ensi kertaa uhrasin seitsemän euroa, ja kävin tutustumassa stadioniin sisäpuolelta.

Stadionalueella on muistopaadet joka olympialaisista; yllä vuoden 1952 olympialaiset.

Polvia ja selkää särkee, joten jotakin on tullut tehtyä. Tänään täällä on ollut suomalainen kesäpäivä, pilvistä ja lämpötila parhaimmillaan 21 astetta. Aamulla yhdeksältä kun lähdin liikenteeseen ei ollut vielä 15 astettakaan. Päivä on ollut myös pahuksen tuulista, kait puhaltanut 15 m/s.