Berliini 2015, 6. päivä

Aikaisempina päivinä olen valitellut viileyttä ja pilviä. No, nyt on sitten loikka toiseen äärimmäisyyteen: aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta, ja varjossa 30 astetta. Huomiseksi on luvassa vielä pari astetta lisää. Alkaa meikäpoika olla kovilla näillä lämpötiloilla kaupungissa.

Yllä Axel Springer Haus, lehtitalon 68 metriä korkea pääkonttori vuodelta 1966.

Kreuzbergin kaupunginosan Kreuzbergin kukkulan huipulla, 66 m korkeudessa, on Kansallismuistomerkki. Juurelle pieneen lampeen vesi virtaa 24 m korkean putoksen kautta.

Lammen rannalla on veistos Harvinainen saalis. Melkoinen kalamies tuo partasetä.

Kotona karttaan tutustuessani olin löytävinäni kolme kulttuuripanimoa, mutta vain yksi niistä oli sellainen. Toinen oli suljettu ja unohtuneen oloinene, ja tämä kolmas oli muuttunut asuinalueeksi.

Puistossa kuljin tyhjän lasten leikkipaikan ohi. Siellä tämä hippo oli tullut juomaan pienen lammen luo, mutta lampi oli kuivunut lähes kokonaan.

Siistillä pientaloalueella oli koirin jätöksille kakkapussiautomaatti. Muualla Berliinissä en moista ole nähnyt.

Olen jo pitkään halunnut kuvata Tempelhofin lentokenttärakennuksen kiitoratojen puolelta, ja nyt se onnistui, sillä lentoasema on lopettanut toimintansa. Lentokenttäalue on nyt laaja puisto.

Kävellessäni helteessä parikilometristä kiitorataa pitkin paahtavassa helteessä mietin useammankin kerran teon järkevyyttä...

Onneksi kiitotien toisessa päässä oli kioski, josta ostin sämpylän ja oluen. Yksi aurinkovarjo oli ystävällisesti pystytetty nurmelle, ja sen ollessa vapaa hyödynsin armelista aurinkosuojaa. Kenttäalueen tämä pää oli eväsretkeläisten suosiossa, ja osa oli tuonut jopa omat telttakatoksensa mukanaan.

Tällaiset polut lyhentävät kävelymatkaa, ja tarjoavat hyviä paikkoja rakon tyhjennykseen.

Oikotie vei myös erittäin siistin siirtolapuutarhan läpi. Yllättävän vähän oli mökkeilijöitä paikalla, vaikka oli kaunis sunnuntaipäivä.

Uudet kuvauskohteet ovat joka Berliinin-reissulla yhä kauempana toisistaan, ja erilaiset asemat sekä pysäkit tulevat tutuiksi. Tälläkään reissulla en saa kaikkia aikomiani kohteita kuvattua, mutta jääpähän sitten syy tulla Berliiniin taas uudelleen. Tosin en siihen mitään syytä tarvitse - onhan Berliini suosikkikaupunkini!

DDR-museoasunto on auki vain kaksi tuntia viikossa, sunnuntaisin klo 14-16. Se on myös kaukana, n. 15 km keskustasta, ja aivan eri suunnalla kuin missä tänään muuten liikuin. Kun vielä metrolinjalla oli pari asemanväliä remontissa, enkä siitä tiennyt, meni menomatkaan ylimääräiset puoli tuntia. Jouduin palaamaan kolme pysäkinväliä takaisinpäin, vaihtamaan S-junaan, matkaamaan sillä muutaman asemanvälin, ja siirtymään taas alkuperäiselle metrolinjalle. Metrolinjan tynkäosuus ei ollut saanut omaa numeroaan, vaan se oli samalla tunnuksella kuin katkon toisella puolella operoitu osuus.

Kolme huonetta, keittokomeron ja kylpyhuoneen käsittävä 61 neliömetrin suuruinen asunto on samassa alkuperäisasussa kuin valmistuessaan 1986, vaikka koko muu taloyhtiö on kunnostettu. Opas kertoi saksaksi perinpohjaisesti eri esineistä sekä niiden hinnoista, ja minä ymmärsin siitä osan :) Mielenkiintoinen museo, suosittelen lämpimästi!

Asemilla tai niiden välittömässä läheisyydessä on usein Imbissejä. Osa on erilaisten juoppojen suosimia, toiset taas siistejä sekä paikallisten suosiossa. Mr. Richy kuului jälkimmäisiin, ruoka- ja juomavalikoima olivat laajat, ja hinnat halvat. Currywurst 1,80 e, ja 0,5 litran olutpullo 1,30 e. Ravintolahinta samalle oluelle on tyypillisesti 3,50 - 4,50 euroa.

Tämän päivän viimeinen kohde oli SA:n vankilan muistopaikka. Vankila toimi maaliskuusta joulukuuhun 1933 entisen Prussin rautatierykmentin kasarmin kellarissa.

Tässä pidin taukoa laahustaessani Potsdamer Platzin asemalta hotellilleni, ja nautin tuplaespresson. Jalat tuntuvat turvonneen ainakin numeroa suuremmiksi. Aamulla väljensin sandaalieni remmejä, ja illalla tuntui kuin remmit olisivat uponneet nahkaan...